AUTEUR

Kesähetket eli L'heure d'été on ohjaaja Olivier Assayasin kirjoittama ja ohjaama elokuva ja edustaa mielestäni klassisesti tämän päivän ranskan uutta aaltoa. Se on kaunis, siitä puuttuu tiivis draaman kaari ja se kumartaa hartaasti realismille.
Kolme sisarusta tulee viettämään perheineen äitinsä 75-vuotisjuhlia tämän vanhalle talolle, jonka äiti on perinyt iso sedältään, kuuluisalta taidemaalarilta. Talo on täynnä taideaarteita ja antiikkia. Vanhin poika on talon ja sen irtaimiston säilyttämisen kannalla, mutta äiti tuntee lapsensa eikä halua talosta ja tavaroista kenellekkään taakkaa. Perinnöstä puhuminen sivuutetaan kuitenkin itse juhlissa ja asia jää käsittelemättä. Asia tulee kuitenkin ajankohtaiseksi, kun äiti kuolee yllättäen. Perinnän jaossa vanhin veli alistuu nuorempien tahtoon ja talo irtaimistoneen lahjoitetaan museolle, myydään ja jaetaan perillisten kesken. Materia on katoavaista ja tunnearvot muuttuvat sukupolvien saatossa ja pian historia on enää vain muisto menneestä ajasta.
Aiheelta elokuva on mielenkiintoinen ja se on kerännyt kriitikoiden ylistystä ympäri maailman. Omalla kohdalla nautin dramaturgisemmista kokonaisuuksista ja tarinoista, joissa on selkeä kaari; alku, keskikohta ja loppu, sekä kohtauksia, jotka pysäyttävät.
Kesähetkien ydin eli sukupolvien erot, tarpeiden muuttuminen, mikä on loppujen lopuksi kannattavaa säilyttää ja milloin menneisyydestä tulee taakka, joka vaikeuttaa kasvua ja kehitystä, ovat kaikki oman elokuvansa arvoisia aiheita. Ymmärrän toki mistä kohkaaminen tämän elokuvan ympärillä johtuu, mutta meikäläisen se jätti harmillisen kylmäksi. Välillä mieleeni tuli myös se etten täysin ymmärrtänyt ohjaajan ajatuksenjuoksua ja joidenkin kohtausten funktioita. Koin, että en saanut kunnon tunneyhteyttä hahmoihin ja tapahtumia päätyi vain seuraamaan sivusta ilman että ne olisivat koskettaneet sen enempää. Kameran liikkeet tehostivat mielestäni tätä efektiä.
Ehkä Assayas on halunnut tehdä elokuvansa ennemminkin pohdinnalliseksi kuin liikuttavaksi teokseksi. Itseäni vain aiheet sinänsä olisivat houkuttaneet sukeltamaan syvemmälle sisarusten välisiin suhteisiin ja isosedän perinnön vaalimiseen liittyviin seikkoihin. Nyt jäljelle jäi vain kysymyksiä, jotka eivät kuitenkaan jääneet edes vaivaamaan vain aiheuttivat vain pienen olan kohautuksen. Tällöin elokuva mielestäni menee hiukan hukkaan.
Kauniita kuvia se on pullollaan ja saa haikailemaan ranskan maaseudulle siemailemaan punaviiniä ja mutustelemaan patonkia.

JUHANNUKSEN VIETTOON

Meikäläinen suuntaa maalle, missä ei televisiota saatika elokuvia tule katsoneeksi muutamaan päivään. Sen sijaan juhannuksen jälkeen on tiedossa muutamakin kiinnostava pressinäytös, jotka aijon tarkastaa.
Mielenkiintoisimpana Ranskan terävimpään ohjaajakärkeen sijoittuva Olivier Assayasin Kesähetket. Kriitikoiden ylistystä ympäri maailman kerännyt elokuva vaikuttaa vähintäänkin kutkuttavalta perhedraamalta.
Vähemmän terävämpään kastiin taitaa livahtaa Kathrine Heigl:n tähdittämät Killers. Vastaparina Ashton Kutcher. Jos ei muuta niin aivojen lepuuttelua ohuen juonen ja mitäänsanomattoman käsiksen parissa.
Ei siis muuta kuin mahtavaa Juhannusta kaikille. Ollaan varovaisia tekemisissämme ja palataan elokuvien maailmaan kaupunkiin takaisin asettumisen jälkeen. Jos vietät keskikesän juhlan television lähettyvillä, katso ainakin Karhu lauantaina aamupäivällä. Tokihan tuutista tulee lauantaina myös mm. Blues Brothers ja sunnuntaina Kuolema pukee häntä, mutta jos tarvitsee valita, suosittelen tätä.

TIETOJA RAPAKON TAKAA

Ajattelin jatkossakin kirjoitella tänne aina, kun kuulen erinäisiä mielestäni mielenkiintoisia uutisia niin television kuin elokuvankin maailmasta.
Päällimmäisenä täytyy hihitellä, koska huhun mukaan Neill Blomkamp on vahvimpana ehdokkaana Hobitin ohjaajaksi. Elokuvavainuni osui siis oikeaan :)
Men in Black 3 kuvaukset alkavat syksyllä. Elokuvan ensi-ilta on kaavailtu elokuuhun 2012. Will Smithin ja Tommy Lee Jonesin mukana leffassa tullaan näkemään ainakin Michelle Rodriguez ja Josh Brolin. Saa nähdä mitä tästä tulee. Ohjaajana edelleen Barry Sonnenfeld.
Myös Pirates of The Caribbean 4 kuvaukset ovat käynnistyneet Hawajilla. Brucheimerin taikasormet ovat taas taikinassa, kun vaivataan kasaa jotain jättimäistä. Tällä kertaa pääpaino on Jack Sparrowssa kuten pitääkin ja Keira Knightyn ja Orlando Bloomin hahmot ovat saaneet antaa tilaa mm. Penelope Cruzille. Julkaisu joskus kesällä 2011.
Muita suurenluokan elokuvasuunnitelmia sarjakuvahamoihin perustuen ovat Marvelin Ironman 3, Thor, The First Avenger: Captain America ja The Avengers. Marvelin ja Disneyn ensimmäinen yhteistyö taas näyttäisi olevan Dr. Stangen hahmo.
Hutusta vakavampaan draamaan todennäköisesti päästään, kun veteraani Eastwood tekee elokuvan J. Edgar Hooverista, joka tunnetaan myös FBI:n isänä. Pääosaan on kiinnitetty Leonardo DiCaprio, joka tekee debyyttinsä unelmatehtaan konkarin kanssa.
Television puolella omalla kohdallani riemun kiljahduksia sai aikaan tieto True Blood:n neljännestä tuotantokaudesta. Suomessa on päästy vasta kakkoskauden alkuun ja sekin on jäähyllä mustavalkoisen nahkakuulan takia. Jenkeissä mennään jo kolmoskaudella, joten perässä tullaan kuten tavallista.

JUHANNUSVIIKON POIMINTA

Television elokuvatarjonta on tulevalla viikolla vähintäänkin mitäänsanomaton. Yksi pomppaa kuitenkin omalla kohdalla muiden turhakkeiden joukosta, nimittäin vuodelta 1988 oleva ranskalainen L'ours eli Karhu.
Muistan kuin eilisen päivän, kun menimme koko perheen voimin elokuvateatteriin katsomaan tätä silloin kohuttua ja puhuttua eläin-elokuvaa. Eläinsuojelijat olivat ristiriitaisia mielipiteissään elokuvasta ja kansa kohisi tyystin erilaisesta ja raadollisesta teoksesta, jossa pääosassa on iso uroskarhu ja karhunpentu, joka jää orvoksi metsästäjien ammuttua tämän emon. Ihmisiä ei elokuvassa juuri näy metsästäjiä lukuunottamatta.
Elokuva teki lähtemättömän vaikutuksen kymmenvuotiaaseen ja muistan kuinka vanhempani joutuivat hyssyttelemään minua, kun tunteet ottivat vallan seuratessani luonnon ja ihmisen raakuutta. Itkin vielä elokuvateatterin ulkopuolellakin. En koe traumatisoituneeni vaan päinvastoin. Jo silloin minussa vahvistui empaita luonto ja sen moninaisuutta kohtaan ja varmuus siitä että ihminen on useimmiten väärässä.
Jos siis et juhannusviikolla muuta telkkarista katso, katso tämä. Ja jos et katso, tallenna se digiboxille, jos vain mahdollista. Karhu on hieno elokuva luonnosta ja ihmisyydestä. Se puhuttelee varmasti vielä tänäkin päivänä.

CRUISE & DIAZ

Olen tässä jo muutaman päivän yrittänyt miettiä ja jäsennellä mielipidettäni unelmatehtaan uusimmasta actionpläjäyksestä.
Knight & Day on muka nokkela tarina agentista, joka on lavastettu pahikseksi ja sattumalta väärässä paikassa väärään aikaan olevasta naisesta, joka joutuu sotkun keskelle.
Diaz on poikamainen June, joka on matkalla siskonsa häihin, kun hän törmää kentällä komeaan Milleriin, jota esittää siis Cruise. Suita sait ja valtion toimesta kone onkin tyhjä lukuunottamatta muutamia agentteja, joiden on määrä ottaa Miller kiinni ja tietenkin Junea, joka "laitetaan" koneeseen, jotta Millerin suunnitelmat menisivät mönkään. Tästä alkaa seikkailu, jossa Miller yrittää pitää hengissä nuoren Simonin, joka on sattumalta keksinyt aivan uuden ja vaihtoehtoisen energiamuodon, Junen, joka vain sattuu päätymään mukaan ja tietenkin paljastamaan vielä salajuonen lonkerot ja puhdistamaan oman nimensä. Sitten viuhdotaan menemään ympäri maailmaa välillä huumattuna ja välillä aseiden ja pommien räiskyessä ja lauotaan laineja.
Isoin ongelma elokuvassa on sen teflon pinta. Se on liian tuotettu ja siloiteltu. Siitä puuttuu kaikki rosoisuus ja sitä myöden myös tartunta pinta. Valkokangas vyöryttää eteen poukkoilevan tarinan ja pääparin, jonka kemiat eivät oikein tunnu kohtaavan. Lisäksi tuntui, että suurin osa käsikirjoituksen nokkeluuksista valuu hukkaan tai häviää kaiken muun huuhaan alle. Vitsit aukeavat liian myöhään tai eivät ollenkaan.
Kyllähän elokuvalla hetkensä on ja välillä meno yltyy hyvinkin hauskaksi. Kokonaisuus kuitenkin ontuu pahasti. Knight and Day on viihde-elokuva, mutta jonka viihde ei valitettavasti oikein kanna. Se ei onnistu täysin olemaan uskottava agenttielokuva, eikä oikein toimintaelokuvakaan. Se jää lillumaan jonnekin välimaastoon ja veikkaampa, että sen jäljet eivät tule kantamaan kovinkaan kauas.

KAUNISTA JA HAIKEAA

Juhlien jälkeisenä päivänä ovat tunteet usein pinnassa ja mieli herkkänä. Tällaisina päivinä Nick Cassaveteksen ohjaama elokuva The Notebook joko toimii tai sitten ei. Omalla kohdalla toimi.
Vanha mies alkaa lukea vanhalle naiselle kirjaa. Olemme vanhainkodissa ja käy haikean selväksi, että nainen kärsii pitkälle edenneestä dementiasta. Mies haluaa kuitenkin auttaa naista muistamaan ja lukee tälle ääneen rakkaustarinaa, joka herättää muistoja ja tunteita kummassakin.
Eletään 30-lukua ja Noah on sahalla työskentelevä nuori mies, jolla ei ole tiedossa kummoistakaan tulevaisuutta saatikka rahaa sillä hetkellä. Allie on etuoikeutetusta perheestä, jolla on suunnitelmat koko tulevaisuuden varalle ja rahaa enemmän kuin tarpeeksi. Sattumalta nuoret tapaavat ja Noah tietää löytäneensä suuren rakkauden. Pian myös Allie on vakuuttunut, että heidät on tarkoitettu yhteen ja pari viettää jokaisen valveillaolohetken toistensa seurassa. Noah antaa Allielle vapauden tunteen ja Allie avaa sielunsa ja sydämensä Noahille. Luokkaerot ja Allien vanhemmat kuitenkin erottavat nuoret rakastavaiset, mutta kumpikaan ei ole valmis luovuttamaan ennen kuin yksinkertaisesti aika tuntuu asettuvan heitä vastaan.
Vuosia myöhemmin Noah näkee Allien sattumalta, mutta murtaa sydämensä näkemästään. Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin ja tuo Noahin ja Allien jälleen yhteen ja vanhat tunteet tulevat esiin vuosien tukahduttamisen jälkeen.
The Notebook on lämmin ja haikea tarina rakkaudesta, joka kestää loppuun saakka. Se on antautumista ja uskoa. Se on varmuutta siitä, että toinen ihminen voi olla toiselle koti.
Muutamaa ylilyöntiä lukuunottamatta se onnistuu välttämään ne pahimmat siirapit. Kaksi aikaa ja paikkaa kulkee simultaanisesti ilman ongelmia ja seurantavaikeuksia. Vaikka tiesin ensimmäisestä kohtauksesta, mihin kaikki johtaa, ei se kuitenkaan haitannut kauniin ja melankolisen tarinan seuraamista.
Suosittelen The Notebook elokuvaa herkkiin hetkiin ja romantiikan kaipuuseen. Sen loppu on sopivan raadollinen mutta silti kaunis, eikä sodi viipyilevää ja hiukan kaunisteltua tarinaa vastaan.

MIELENKIINNON KOHDE

Tämä tuskin tulee edes levitykseen Suomeen, mutta lähtökohtaisesti elokuva kiinnostaa minua suuresti.
Acts of Violence on ensikertalaiselokuvantekijän Il Lim:n kirjoittama, ohjaama ja tuottama. Lisäksi hän näyttelee myös pääosaa. Vielä kaiken tämän päälle, mies jakelee leffaa ilman suuren studion tukea.
Useimmiten, ainakin lähtökohtaisesti, tämä kuulostaa tuhoon tuomitulta, kun yksi mies vastaa kaikesta. Silti hän on onnistunut saamaan mukaan kulttimainettaa nauttivan Hellboy Ron Perlmanin, joka totesi Il Lim:lle, että ensikertalainen muutti hänen elämänsä jo kerran (viitaten Guillermo del Toroon). Perlmanin lisäksi elokuvassa näyttelee Il Lim:n vaimoa Stanley Kubrickin löytämä Leelee Sobieski eli kovilla ammutaan, jos minulta kysytään.
Elokuvan iskulauseena toimii sanonta: What makes a man kill? Tässä tapauksessa se on vaimon raiskaus. Kuulostaa jossain määrin ehkä kuluneelta, mutta toivon, että komeat martal arts kohtaukset eivät syö elokuvan juonta, ja että vaimon kokemat traumat saadaan sisällön kannalta oikeasti toimimaan. Julisteen perusteelle se on jo joitakin palkintoja pokannut. Nähtäväksi jää miten elokuvan ja sen takana olevan miehen käy.