Terry Gilliam ei päästä taaskaan katsojaansa helpolla. Täytyy sanoa, että ihailen tätä miestä. Pelkästään jo senkin vuoksi, että hän kuuluu niihin ohjaajiin, joille elokuva on taikaa. Se on jotain, jolla ei ole rajoja niin kuin ei ole mielikuvituksellakaan ja sitä kunnioittaen on tehty The Imaginarium of Doctor Parnassus. Sen käsikirjoitus on vaikeaselkoinen, dramaturgia hankalaa ja kuvakerronta yltäkylläistä mutta se pitää otteessaan, viettelee ja vie matkalle tajunnan tuolle puolen. Tohtori Parnassus on tehnyt kaupat pirun kanssa. Tai oikeastaan hän on uhkapelannut, voittanut ja pelannut vähän lisää. Nyt vain on niin, että panttina on oma tytär, jota mies palvoo ja rakastaa. Paatuneina pelureina piru ja tohtori päättävät lyödä viimeisen vedon. Mukaan astuu muukalainen, jolla on myös oma peli käynnissä.
Näin yksinkertainen elokuva voisi olla mutta Gilliam heittää soppaan sekaan rakkauden, uhrautumisen, pettämisen ja huijaamisen ja silloin keitos meinaa kiehua yli. En kuitenkaan voi olla ihailematta ohjaajaa, joka viis veisaa ymmärtääkö katsoja hänen ajatuksen juoksuaan vai ei. Tätä elokuvaa, niin kuin ei oikeastaan muitakaan herran elokuvia, ole tehty helposti pureskeltavaksi ja rautalangasta väännetyksi massoille. Tätä pitää miettiä ja pohtia, jos sitä haluaa ymmärtää tai sitten sen voi ottaa liikoja ajattelematta kauniina kuvina, joilla ei näennäisesti tunnu olevan päätä eikä häntää.
Castingiltään elokuva käyttää mukavan tuoreita kasvoja. Chritopher Plummer ja Tom Waits nyt kuuluvat klassikkokaartiin mutta muuten nuoret näyttelijät ovat etualalla. Lily Cole ei vakuuta mutta Andrew Garfield sentään kirvoittaa ihastuksen väristyksiä.
Elokuva jäi Heath Ledgerin viimeiseksi ja lahjakas mies kuoli ennen kuin kuvaukset saatiin päätökseen. Selkeästi aikataulu oli rakennettu niin, että ulko- ja lokaatiokuvat ensin ja sitten studioon blue- ja green screen kohtausten kimppuun. Ehkä hyvä niin, koska Imaginarium kohtaukset ovat niitä, joihin riensi Johnny Depp, Jude Law ja Colin Farrell paikkaamaan edesmennyttä ystäväänsä ja elokuva kun ylistää mielikuvituksen valtaa, ei tämä pienoinen hahmon ulkonäön muutos haittaa pätkääkään, päinvastoin. Sopii juttuun mainiosti.
Tämän päänsisäisten unelmien ja haavemaailmojen rakastajan leffarakkauksiin Tohtori Parnassuksen imaginaario istuu kuin nenä päähän. Tiedän monia joille elokuva on todennäköisesti puuduttavaa sekasotkua. Heitä kehoitan heittäytymään mielikuvituksen vietäviksi ja antamaan tarinoille lupa...
