Vai miten Daybreakersin nyt sitten tullaankin suomentamaan... Vampyyrit ovat pop ja tässä siis uusin sen genren aluevaltaus. Daybreakers on kuitenkin sopivasti erilainen. Vampyyrius on sairaus. Se on rutto, joka on muuttanut suurimman osan maailman populaatiosta eläviksi kuolleiksi, joilla ei ole pulssia, jotka eivät näy peileistä (hämmentävän hyvännäköisiä naisia, vaikka eivät kykenekkään meikkaamaan...), jotka räjähtävät sydämen lävistävistä puukepeistä ja palavat auringossa. Siispä maapallo pyörii öisin.
Ethan Hawke esittää hematologia, joka yrittää kehittää keinoverta paikkaamaan ihmisten sukupuuttoon kuolemista. Mies itse kärsii suunnattomista syyllisyydentunnoista ja toivoo keinoverestä ihmisten pelastajaa. Suuryrityksen pääjohtaja, jota esittää hyytävä Sam Neill, lupailee ihmisyyden säilymistä, vaikka todellinen valta on edelleen liikevoitto ja raha.
Ihmisveren vähyys alkaa kalvaa populaatiota ja vampyyrit alkavat menettää sitä vähää inhimillisyyttään mitä kauemmin he joutuvat olemaan sitä ilman. Seuraa tuhoisia mutaatiota ja väkivalta vampyyrien kesken lisääntyy.
Tarina itsessään on kyllä hieno oivallus. Mistä kaikesta joutuu luopumaan saavuttaakseen kuolemattomuuden ja onko se loppujen lopuksi saavuttamisen arvoista ja millä hinnalla? Se pelaa pelolla ja sen motivaattoreilla. Erilaiset uutiskatsaukset toimivat hyvinä syötteinä katsojalle pakottaen pohtimaan mitä jos... Lisäksi Spierig Brothers kaksikko kääntää monia vampyyriperinteitä uuteen uskoon.
Casting on myös meikäläisen mieleen. William Dafoessa ja Chritopher Walkenissa on jotain samaa. Molemmat ovat lunastaneet paikkansa underground näyttelijöinä, herroina, jotka tekevät aina niitä omistuisia rooleja. Tällä kertaa oli vain mukava nähdä Dafoe ns. hyviksen roolissa. Hawkea ja Neilliä lukuunottamatta mukana on mukavan tuoreita kasvoja.
HBO:n True Blood fanina elokuva itsessään oli jo isoa nannaa. Toki sillä oli omat ongelmansa. Esimerkiksi parannuskeinon löytyminen tuntui hiukan turhan helpolta monivuotisen etsimisen jälkeen, tai sitten pointti siitä, että vampyyrius oli jotain jota enemmistö halusi ja siksi parannuksen etsiminen oli hylätty, jäi minulle hiukan epäselväksi. Lisäksi loppu oli ehkö turhan "jatkoa seuraa" klisee. Myös väkivalta tai lähinnä veren lennättäminen alkoi loppuakohden olemaan ehkä tarpeetonta mässäilyä mutta anteeksiannettavaa.
Omalla kohdalla Daybreakers oli kuitenkin taattua vampyyrielokuvaa, jonka jälkeen tekisi mieli ostaa taas keltaiset piilolinssit ja torahampaat.
