JULIAN SIHTEERIT

Kuten täälläkin on tullut moneen kertaan todettua, romanttiset elokuvat, komedialla tai ilman, ovat vaikea laji toteuttaa ilman niitä ilmiselviä suden kuoppia.
Letters to Juliet ei aivan solahdaa niihin kauheimpiin tekeleisiin, mutta sortuu kyllä harmittavaan teennäisyyteen ja amerikkalaiseen sokerikuorutteeseen.
Mamma Mian Amanda Seyfried esittää New Yorkerille työskentelevää faktojen tarkastajaa Sophieta. Hänellä on komea kihlattu (jota esittää ilmeisesti uraansa Hollywood buustia hakeva superherkku Gael Garcia Bernal), joka suhtautuu jopa turhan intohimoisesti oman ravintolansa avaamiseen. Yhdessä pari lähtee ennakoivalle kuherruskuukaudelle Italiaan romanttiseen Veronan kaupunkiin, josta Romeo ja Juliakin ovat lähtöisin.
Pian käy ilmi, että sulheselle on tärkeämpää kiertää sopivia viinitarhoja ja tavata tavarantoimittajia kuin viettää aikaa morsiammensa kanssa. Tylsistyneenä kirjoittamisesta haaveileva Sophie päätyy avustamaan Julian sihteerejä eli joukkoa naisia, jotka vastailevat Julialle jätettyihin kirjeisiin. Sattumalta Sophie löytää 50 vuotta vanhan kirjeen, johon hän päättää vastata. Pian kaupunkiin ilmestyy kirjeen kirjoittanut Claire pojan poikansa Charlien kanssa vastauksesta intoutuneena. Yhdessä kolmikko alkaa etsiä Clairen nuoruuden rakastettua Charlien äänekkäistä vastusteluista huolimatta, jonka tämä oli vanhempiensa vastustelujen takia hylännyt 50 vuotta sitten.
Elokuvan alku on oikein jouhevaa kerrontaa ja tarina etenee kauniissa maisemissa kutkuttavaa tahtia. Siinä vaiheessa, kun päästään nuorten orastaviin tunteisiin, alkaa tarina nytkähdellä ja yskiä. Jotenkin homma menettää otettaan ja haikea romantiikkaa alkaa muuttua tahmeaksi.
Vanessa Redgraven esittämä Claire ja tämän kadonnut Lorenzo ovat se elokuvan kantava voima. Jännite Sophien ja pojan poika Charlien välillä ei tavoita samaa tehoa vaan tuntuu pökkelöiselle ja tylsälle. Harmi. Ikäihmisten elämän nälkää ja Italian kauniita maisemia jaksaa kyllä katsoa, mutta loppuosan aiheuttama mahalasku jää valitettavasti kummittelemaan mieleen. Alun meno ei pelasta lopun tyssäystä.
Kuten alussa totesin, ei tämä missään nimessä huonoimmasta päästä ole. Silti elokuva jää kauaksi esimerkiksi samoilla ihanilla maisemilla ryyditetyn A Good Year:in taakse, jossa on myös syvällisempi sanoma, joka tässä taas hukataan turhaan nuorison kosiskeluun.