Miksi en ole ehtinyt/jaksanut kirjoittaa, on ollut pääsykoe rumba.
Tavoitteeni oli päästä osalliseksi suomalaista elokuvateollisuutta oppimalla enemmän ja kehittämällä itseäni uskottavana elokuvantekijänä. Subjektiivinen kaarti päätti kuitenkin toisin ja tässä taas ollaan.
Onnen potkut ja onnistumiset. Ne eivät oikein kuulu meikäläisen elämään. Taistelu, itku ja hammasten kiristys, ne tuntuvat olevan lähempänä totuutta...
Oli miten oli, elokuvat eivät katoa mihinkään, vaikka usko omaan tulevaisuuteen kokisikin ison kolauksen. Löytyisiköhän tästä tekeleestä jotakin, mikä auttaisi?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti