Mikä auttaa armottomaan v****kseen? Elokuva tietenkin. Tai no, mihin elokuva ei auttaisi? Kävin katsomassa Percy Jackson and The Lightning thief:n, kun arjen ryönä kävi ylivoimaiseksi. Uskoin, että visiitti jumalten kansoittamaan mielikuvitusmaailmaan olisi oiva apu harmiin, ja sitähän se oli.
Percy Jackon on ADHD:sta ja lukihäiriöistä kärsivä teini, joka viihtyy parhaiten veden alla. Kotona on kurja isäpuoli ja alistuva äiti. Kaikki kuitenkin muuttuu kertarysäyksellä, kun Zeuksen salama varastetaan ja pääepäilty on Zeuksen veljenpoika, Percy, joka ei tiedä edes olevansa puolijumala. Alkaa seikkalu, jonka tarkoituksena on pelastaa Percyn äiti Manalasta, Percyn sedän Haadeksen maailmasta, sekä löytää kadonnut salama ennen kuin jumalten sota tuhoaa ihmiskunnan.
Pätkä on oikein näpsäkkä fantasiaseikkailu. Se etenee suoraviivaisesti eikä sorru yltiöpäiseen sinkoiluun. Sen tarina on yksinkertainen, mikä auttaa kummasti sen toimivuuteen.
Chris Columbus on hankkinut kirjaimellisesti kannuksensa lapsille ja nuorille suunnatuilla elokuvilla. Monikaan ei voi väittää jääneensä paitsi Yksin kotona elokuvalta. Kaiken kaikkiaan Percy Jacksonissa on havaittavissa samaa sävytystä ja toimintamalleja kuin Columbuksen ohjaamissa Harry Potter leffoissa. Tässä tapauksessa tarinan simppeliys kuitenkin pelastaa elokuvan ylivenymiseltä ja liian hankalalta juonelta.
Olen ollut aina heikkona Kreikan tarustoihin ja ahmin ala-asteen historiantunnilla jumaltarustoja. Niille, joille tämä osa maailmanhistoriasta on jäänyt vähemmälle, salamavaras toimii myös näppäränä opetushetkenä. Sen jälkeen tietää varmasti ketkä kolme ovat Kreikan pääjumalia ja mitä osa-aluetta kukin hallitsee. Ei lainkaan huono homma.
Roolitus on jälleen mukavan tuore. Onkohan trendi nyt palkata tuntemattomampia tähtiä pääosiin vai lieneekä syynä A-luokan tähtien kovat taksta ja yleinen talouslama, joka on pakottanut jättämään nämä kovimmat nimet vähemmille pesteille. Henkilökohtaisesti en pidä tätä lainkaan huonona suuntana. Päinvastoin.
Percy Jackson on mukava koko perheen leffa, jonka aijon ensi tilassa esitellä 10-vuotiaalle sisarentyttärelle, jonka elokuvakasvatukseen olen päättänyt muutenkin sekaantua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti