keskiviikko 6. tammikuuta 2010

ENSI-ILLAN HUUMAA

Viime kesänä työstetty Jos rakastat on saateltu yleisön eteen ja olen rehellisesti ylpeä niin omasta panoksestani elokuvan tekemisessä kuin myös lopputuloksesta.
Toivon että yleisö ottaa tämän teoksen omakseen ennen kaikkea siitä syystä, että se voisi avata ovia ja mahdollisuuksia uudenlaiselle kotimaiselle elokuvalle. Elokuvalle, jossa on positiivinen vire, joka ei pakota katsojaa läpikäymään jälleen kerran yhtä perhehelvettiä tai seuraamaan motitettua sotajoukkoa.
Uskon että suomalaisille tekisi hyvää katsoa kotimaista elokuvaa, jossa on hyvä meininki ja jonka jälkeen ei ole henkisesti piesty olo. Sitä on Jos rakastat.
Se on urbaani satu, kevyt ja hauska kasvutarina, jossa on omat kipukohtansa, jotka vetoavat paatuneimmankin tunteisiin. Sen musiikki on tuttua ja tuntematonta. Näyttelijät tuoreita, eikä loppuun kulutettuja. Siinä on tekemisen meininki ja yrittämisen maku, joka toivonmukaan kirvoittaa hymyn mahdollisimman monen huulille. Suosittelen, vaikka puolueellinen olenkin!

1 kommentti:

  1. Oli kyl ihana ensi-ilta <3 Pitää kyl jonku ajan päästä katsoa uudelleen, että osais vaikka kattoa sillai ulkopuolisen silmin, eikä niinku eilen, että panikoi omaa osuuttaan ja ihmetteli, että siellä se meidän Chike on isolla kankaalla :D

    VastaaPoista