Polanski on hieno elokuvantekijä. Hänen otteensa on tunnusomainen. Hänen elokuvansa eivät selitä asioita liikaa valmiiksi ja niitä hallitsee pidättyväinen ja viipyilevä tunnelma. Kaikkea tätä on myös miehen uusin The Ghost Writer.
Ewan McGregor palkataan haamukirjoittajaksi Britannian ex-pääministerin Adam Langin muistelmiin, kun hänen edeltäjänsä kuolee hämärissä olosuhteissa. Ministeri on jo entuudestaan niittänyt kyseenalaista mainetta suosiollisella suhtautumisellaan Yhdysvaltoihin ja käsikirjoitusta suojellaan kuin valtion salaisuutta.
Juuri kun kirjoitusprosessin on tarkoitus päästä täyteen vauhtiin, leviää maailmalle tieto, että ministeri Lang joutuu sotariskostuomioistuimen kuultavaksi Irakin sotaan liittyvässä kidutusselkkauksessa. Kirjailija huomaa pian olevansa yksin teoksen kanssa ja alkaa törmätä aina uusiin ja uusiin todisteisiin Langin hämärästä taustasta, todisteisiin kidutuksesta ja ihmisistä tämän menneisyydestä, joilla on vähintäänkin epämääräiset tarkoitusperät. Kaiken kukkuraksi ministerin vaimo häiritsee kirjailijan työtä ja eristäytyneisyys maailmasta alkaa tuntua painostavalta ja uudet todisteet saattavat työn aivan uuteen valoon.
Haamu alkaa suorittamaan omia tutkimuksia, jotka johtavat häntä yhä syvemmälle vallan ja vallanhimon verkkoihin, joista hänen on aina vain vaikeampi päästä pois, kun kukaan tai mikään ei tunnu olevan sitä miltä näyttää.
Mieleeni tuli erehdyttävästi Franticin tunnelma, eikä se ole missään nimessä moite. Haamukirjoittaja on hienoviritetty trilleri, joka vaatii katsojalta keskittymistä. Siltä on turha odottaa hurjaa väkivaltaa tai villejä taka-ajoja. Sen piinaavuus piilee kaikessa siinä mitä katsoja ei näe vaan mitä hän joutuu arvailemaan.
Voisin kuvitella että on paljon heitä, joille tämän tyyliset poliittisilla kannanotoilla ryyditetyt elokuvat ovat pitkästyttäviä. Itse nautin elokuvasta, vaikka jälleen kerran aavistin tarinan koukun turhan aikaisen. Lieneekö tämä liiallisen kulutuksen tulos, että asianosaista on vaikea enää yllättää juonen käänteillä. Henkilökohtaisesti koin myös Polanskin amerikkakritiikin vain oikeutetuksi. Mikäs sen mukavampaa, kun taiteilija saa hyväksikäyttää teoksissaan omia väärinymmärretyksi tulemisen kokemuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti