LEGENDAN ALKU

Kelit ja aikataulut verottivat eilistä koneella istumista, vaikka uusin Robin Hood on ehdottomasti mietiskelyn ja mielipiteen ansainnut. Sanomattakin on siis selvää, että olin positiivisesti yllättynyt.
Ridley Scottin Hood palaa tarinan alkulähteille ja aikaan ennen legendan syntyä. Russell Crowe on Robin Longstride, tavallinen sotilas matkalla kotiin oltuaan 10 vuotta ristiretkellä Rickhard Leijonamielen joukoissa. Paluumatkalla tapahtuu kuitenkin se kaikkein pahin ja Robin kumppaneineen päättää palata mahdollisimman nopeasti takaisin. Samaan aikaan juonittelu Englannin valtaamiseksi on Ranskan kuninkaan osalta täydessä vauhdissa ja Leijonamielen veli Juhana on pelkkä vallanhimoinen nahjus. Kuningatar äiti ja pääkansleri yrittävät parhaansa mukaan pitää valtakunnan kasassa. Näihin epävakaisiin oloihin palaa Robin tarkoituksenaan lunnastaa tekemänsä lupaus kuolevalle miehelle Sir Loxleylle. Tämä lupaus johdattaa hänet Nottinghamiin ja omien juuriensa lähteelle, lapsuuteen, jonka hän oli jo unohtanut, keskelle murenevaa valtakuntaa. Robin on perinyt isänsä arvovallan ja karisman ja päättää ottaa vastuulleen Loxleyn lesken Marionin, tämän vanhan isän sekä ympäröivän kylän. Peitetarinan turvin hän nousee yllättäen ratkaisijaksi valtakunnan tilanteesta ja käntää samalla kuninkaan itseään vastaan.
Ensimmäinen asia mistä nautin kyseisessä elokuvassa suunnattomasti, oli Lady Marionin hahmo, jota näyttelee jälleen kerran loisteliaasti Cate Blanchett. Kerrankin naishahmo, joka on rohkea, vahva ja itsenäinen loppuun saakka, eikä alennu kertaakaan miehen varjoon tai jalkoihin nyyhkimään. Iso nautinnollinen plussa.
Toinen yllättäjä oli väkivallan "siisteys". Vaikka taisteluja käydäänkin Scottimaiseen tapaan paljon ja niiden koreografiat on huippuunsa hiottu, ne istuvat tilanteisiin ja ajankuvaan paremmin kuin valtavat veriroiskeet ja rusahtelevat kallot. Kun suurin osa yhteenotoista keskittyy jousiin, ei niiden kanssa olisi sopinut kyseiset tehosteet ja hyvä niin.
Kolmanneksi pidin kokonaisuuden realisoimisesta. Vaikka muutama asia onkin ristiriidassa jo kerrottuihin ja filmatisoituihin tarinoihin, tämä käsikirjoitus sointuu mielestäni mainiosti esipuheeksi tälle legendalle. Itseäni ei haitannut kummemmin muutamien henkilöhahmojen jääminen toivottoman ohuiksi. Pidin sitä lähes itsestään selvyytenä, että jostakin on ollut pakko karsia, koska jo nyt elokuva kestää melkein kaksi ja puoli tuntia. Kertaakaan ei kylläkään tullut olo että tapahtumien kulussa olisi liikaa ilmaa. Scott on ottanut tarinan pääpainoksi Robinin, hänen moraalinsa sekä suhteensa Marioniin. Näin tarina ei pääse paisumaan liiaksi. Tämän lisäksi draama luodaan jännitteellä Robinin paljastumisesta, vaikka katsoja tietääkin että pahin on jo tapahtunut. Kaikella on kuitenkin syynsä.
Puolisoni kanssa kiistelimme siitä, että onko tämän kaltaisten elokuvien tekeminen elokuvantekijöille helpompaa kuin tarttua haastellisempiin aiheisiin tai yrittää keksiä jo moneen kertaan kerrotulle tarinalle jokin uusi kulma. Varmasti näinkin, mutta itse en näe sitä heikkoutena. Vaatii kuitenkin rohkeutta ja näkemystä tehdä uskottava aloitus tarinalle, jonka kaikki tuntevat ja vielä niin, että katsojat sen ostavat ja hyväksyvät.
Minä pidin Robin Hoodista todella paljon. Se ei ole spektaakkeli tai pysäyttävä elokuva mutta se on toimiva kokonaisuus, hienosti toteutettu, hallitusti ohjattu ja loistavasti näytelty. Jos jotain negatiivista tulisi todeta, score oli laittoman huonoa ja musiikki muutenkin veltto mutta ei se liikaa menoa haitannut. Suosittelen!