LAPSUUDEN ELOKUVIA

Katselin eilen huvikseni DVD hyllyyn hankkimani The Four Musketeers -revenge of Milady-, koska
A) en ole sitä vuosiin katsonut ja
B) elokuva tai oikeastaan sen ykkösosa ja kyseinen kakkososa kuuluivat lapsuudessani niihin elokuviin, jotka oli pakko aina katsoa sairastaessa.
Nyt en ole kipeä, mutta aikaa vanhalle suosikille löytyi juuri sopivasti.

Kaiken kaikkiaan Muskettisotureiden vuonna -73 ja -74 ilmestyneet elokuvat ovat mielestäni hyvinkin omalaatuinen elokuvapari. Kaikkihan tuntevat Alexander Dumán romaanit, ovat nähneet -93 ilmestyneen version tai muistavat Man in the ironmask. Rickhard Lesterin (tuli tunnetuksi The Beatles elokuvien ohjaajana, sekä myöhemmin Superman elokuvan tuottajana ja myöhempien II ja III osien ohjaajana) ohjaamat elokuvat sen sijaan eivät ole monillekkaan tuttuja.

Elokuvien casting on hiukea. Faye Dunawey, Christopher Lee, Oliver Reed, Michael York, Charlton Heston, Raquel Welch ja Geraldine Chaplin mainitakseni muutaman. Puvustus, miekkataistelut ja lokaatiot ovat ensiluokkaisia. Sisältö sensijaan... The Three Musketeers ja The Four Musketeers ovat seikkailuelokuvia, mutta jösses mitä huttua ne ovatkaan. Vaikka kankaan tai töllön täyttää tähdillä, ei se takaa toimivaa tarinaa. Rakastan näitä elokuvia ja niillä on erityinen paikka sydämessäni, mutta jos totta puhutaan, eivät ne hyviä ole. Dialogi pitää sisällään käsittämättömiä lausahduksia statisteilta, jotka on lisätty kuultaviksi ilman päätä taikka häntää, dramaturgia on päälle liimattua ja toiminta tönkköä. Kaiken kukkuraksi kokonaisuus pitää sisällään lukemattoman määrän juonellisia epäloogisuuksia, jotka ohjaaja on tuntunut ohittavan olan kohautuksella, mutta katsojaa ne jäävät vaivaamaan. Tai ainakin tätä katsojaa. Vieläkin, lukemattomien katsomiskertojenkin jälkeen palaan samoihin kysymyksiin kuin lapsenakin elokuvia katsoessani. Kaikesta tästä huolimatta kehoitan tutustumaan näihin 70-luvun epookkeihin avoimin mielin ja seikkailufiiliksellä. Allekirjoittaneelle ne edustavat aina ja ikuisesti niitä elokuvia, jotka veivät mennessään.

Muita lapsuuden elokuvia, joita oli katsottava uudelleen ja uudelleen oli mm. Päättymätön tarina, The Goonies, Indiana Jonesit, Paluu Oziin, Labyrintti ja Willow. Ai niin ja se Disneyn koiraelokuva, Benji. Kuinka monet itkut tuli sitä katsoessa väännettyä, vaikka tiesin, että koiralle ei käynyt kuinkaan. Mitä lapsuuden elokuvia muille tulee mieleen?