keskiviikko 18. marraskuuta 2009

LARS, LARS AND LARS

Jos joku ei tunnistanut, otsikko on kerrassaan fantastisesta dragleffasta vuodelta -94. Pricilla, Queen of the desert on hauska ja hiukan kipeäkin kuvaus kolmesta dragartistista, jotka lähtevät Australian outbackissä sijaitsevaan hotelliin vetämään showta. Matka on tietenkin erinäisiä kommelluksia täynnä sekä hyvässä että pahassa ja samalla nämä ihanat neidot löytävät paloja itsestään ja sisimmästään, jotka luulivat jo kauan sitten hukanneensa.
Terence Stamp, Hugo Weaving ja Guy Pearce olivat vielä maailman laajuisesti suhteellisen tuntemattomia kasvoja, mutta vievät potin kotiin täysillä ja lunastavat paikkansa loistonäyttelijöinä kevyesti.


Mutta tuo otsikko, se lähinnä kumpusi omalla kohdallani kerrassaan liikuttavan hyvästä elokuvasta Lars and the real girl. En voi todeta muuta kuin ihana, ihana, ja vielä kerran ihana!

Elokuva on kertomus erilaisuuden hyväksynnästä ja uskosta ihmisten hyvyyteen.
Lars on ujo, hiljainen ja hiukan erikoinen. Hänen on vaikea luoda kontaktia ihmisiin, mutta yksinäisyys painaa arjessa raskaana. Asiaa ei helpota veli, joka kääntää katseensa mielummin pois, taikka veljen vaimo, joka ei kykene näkemään tilannetta syvemmälle. Larsin ratkaisu on luoda itseleen seuraa, vaikkakin kyseessä olisi postitse tilattu muovinukke, jonka hän nimeää Biancaksi ja esittelee kaikille tyttöystävänään. Larsille Bianca on kaikkea muuta kuin köntti muovia ja pian koko kaupunki on mukana Larsin kuvitelmassa puhtaasti siitä syystä, että kaikki haluavat loppujen lopuksi auttaa omalla tavallaan Larsia löytämään tiensä tavalliseen arkeen ja elämään.

Elokuva on sympaattinen osoitus halusta luottaa ja uskoa ihmisiin. Joka kerta kun luulet tietäväsi miten ihmiset tulevat reagoimaan, käsikirjoitus vie tarinan täysin toiseen suuntaan ja yllättää katsojan.
Lars and The Real girl on ennen kaikkea Ryan Goslingin juhlaa. Tämä nuori kanadalaisnäyttelijä on roolissaan huikea ja saikin lukuisia ehdokkuuksia jos jonkinlaisiin pysteihin. Ei tosin Oscareihin. Elokuva nimettiin kyllä käsikirjoituksesta kyseisessä seremoniassa.
Suosittelen Lars elokuvaa kaikkein kyynisimmällekin elokuvaharrastajalle ja herkimmille meistä on nessupaketti tarpeen...

2 kommenttia:

  1. Kiitos leffavinkistä, Saara! Oli aivan ihana tuo Lars. :)

    VastaaPoista
  2. Eikö! Muita tän hetken suosituksia olis 500 Days of Summer, Away we go ja Grand Torino

    VastaaPoista