Poden tällä hetkellä vielä jonkinasteista sanattomuutta Woody Allenin uusimman elokuvan jäljiltä. Päällimmäisenä tunteena leffasta on kunnioittava mielihyvä loistavasta katsomiskokemuksesta. Allen ei ole menettänyt otettaa, päinvastoin, tuntui että mies on ottanut muutaman askeleen taaksepäin ja palannut omimman tyylinsä pariin, eli kuvaamaan erilaisten ja eri oloista tulleiden ihmisten kohtaamista New York:ssa. Pääosassa on jälleen omaelämänkerrallinen vanhempi nero, joka kärsii kuoleman pelosta ja vainoharhoista.Boris Yellnikoff, jota esittää loistavasti Larry David, on melkein Nobelin voittanut fyysikko. Mies on ihmisvihaaja, kyynikko, oman elämänfilosofian saarnaaja ja yrittänyt itsemurhaa. Mies, joka ei usko jumalaan vaan sattumaan, saa riesakseen nuoren southern belle:n Melodyn. Näiden kahden ihmisen, romanttisen ja positiivisen nuoren tytön ja kyynisen vanhan miehen välille syntyy suhde, joka kuin vainvihkaa kasvattaa kumpaakin ihmisenä. Mutta kuten elämä yleensä, sattuma puuttuu peliin Melodyn perheen muodossa ja kaikkien osallisten elämä ottaa jälleen kerran uuden suunnan...
Elokuva on hauska kuvaus maailmasta, ihmisistä ja heidän vioistaan. Se on oodi onnelle ja niille pienille asioille, jotka tekevät päivästä siedettävän. Allen viljelee sarkasmia pilke silmäkulmassa ja antaa tilaa pitkille dialogeille. Jollakin tasolla tuntuu, että Allen haluaa selittää omaa näkemystään ja olemassa oloaan heille, jotka ovat häntä aina kritisoineet. Henkilökohtaisesti se ei haitannut, päinvastoin.
Minulle katselijana elokuva antoi loistavan aloituksen päivälle ja hitusen uskoa siihen, että asioilla on tapana järjestyä: Because, in life and love, whatever works for you.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti