Kävin vihdosta viimein katsastamassa Stig Larssonin kirjoihin perustuvan trilogian toisen osan Tyttö, joka leikki tulella.Elokuvassa keskityttiin ensimmäistä osaa enemmän Lisbeth Salanderin hahmoon, sen menneisyyteen ja toimintaan. Tapahtumat alkavat kutakuinkin siitä mihin enismmäinen osa Miehet, jotka vihaavat naisia, jäi.
Lisbeth palaa Ruotsiin juuri kun Mikael:n Millenium lehden uusi reportteri löydetään murhattuna tyttöystävänsä kanssa. Pian Lisbeth huomaa olevansa etsitty kolmoismurhan epäilty ja alkaa selvittää mitä Mikael:n kolleega tutki ja miksi hänet on sotkettu asiaan. Mikael yrittää auttaa tekemällä omaa tutkimustaan, kun poliisit tuntuva haluvan toimia vain yhden teorian parissa.
Tyttö, joka leikki tulella, on intensiivisempi ja hallitumpi kokonaisuus kuin ensimmäinen osa. Se, että polttopiste on vielä Lisbeth:ssä, tekee tilanteesta kutkuttavamman. Hahmona hän on niin mielenkiintoinen ja monisyinen, että syvyyttä juoneen tulee helposti. Noomi Rapace istuu kuin nenä päähän tämän traumatisoituneen ja rikkinäisen sielun kuvauksessa. Ei tässä nyt olla trillerien aatelia tekemässä, mutta toimivaa kokonaisuutta kuitenkin. Elokuva petää myös mukavasti kolmannen osan huipentumaa...
Olen edelleen innoissani skandinaavisesta trilleristä ja vielä hyvin toteutetusta sellaisesta. Olisi mielenkiintoista kuulla ruotsalaisten mielipiteitä elokuvan aihepiirin uskottavuudesta. Suomessa kun tuntuu olevan vielä vallalla käsitys, että elämme lintukodossa, jossa väkivaltaiset tapahtumat ja salajuonet ovat jotain jota ei vain tapahdu. Too bad.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti