MAITOA

Viikonlopun koulutus, joka kulutti meikäläisen lähes loppuun, haukkasi ajankäytöstä isoimman palan. Lauantai-iltana ehdin kuitenkin katsomaan Amerikkalaisen homoaktivisti Harvey Milk:n elämänkertaelokuvan Milk.

Elokuva käsittelee lähinnä Milk:n poliittisesti aktiivista ajanjaksoa ja päättyy tämän traagiseen kuolemaan. Se lähtee liikkeelle takaperoisesti Harveyn äänittäessä aktiiviuransa tärkeimpiä tapahtumia sitä silmällä pitäen, että hän sattuisi kuolemaan ennen aikojaan salamurhan uhrina.
Harvey eli itse visusti kaapissa ennen muuttamistaan San Fransiscoon, missä hän löysi äänensä poliittisena homoaktivistina puollustaen heikoimpien ja vähemmistöjen oikeuksia.

Elokuva pomppii välillä Harvey:hin, joka tekee äänitettä ja taas menneisyyteen kuvaamaan tapahtumia kronologisesti. Katsoja pysyy juonessa kuitenkin kiinni ja äänittävä Harvey toimii lähinnä vain kertojana.
Ohjaaja Gus Van Sant pyrkii hienovaraisesti antamaan syitä tapahtumille ja kuvaa Milk:n älykkäänä ja tunteikkaana miehenä, jolla on vankka päämäärä. Välillä Sant:n ohjaus kärsii hienoisesta hitaudesta ja raskaudesta. Leffa vaatii katsojalta mielenkiintoa omasta takaa, koska itsessään se ei katsojaansa kosiskele, vaan esittää faktoja ilman tehtyä tunteikkuutta. Milk:n toinen rakastaja Jack jää juonellisesti ja sisällöllisesti joksenkin turhaksi hahmoksi. Toki Jack:n kohtalo inhimillistää Harvey:ta entisestään, jolloin lopun tapahtumat tuntuvat katsojasta entistä ahdistavimmilta. Lisäksi Sant halusi ehkä tällä suhteella kertoa Milk:n persoonasta vielä enemmän.

Sean Penn kannattelee elokuvaa ja on totisesti oscarinsa ansainnut. Hän on uskottava teatraalisuuteen taipuvana Milk:nä, joka rakastaa oopperaa ja nuoria miehiä, jotka tarvitsevat hoivaa. Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka pitävät elämänkerroista ja ovat kiinnostuneita Milk:n aikaansaannoksista homojen oikeuksien puollustajana ja hänen vaikutuksestaan. Lisäksi ajan kuvasta innostuneet, saavat varmasti elokuvasta paljon irti. Sisällöllistä ja realistista elokuvataidetta.